Näyttää siltä, ​​että kaikkien näiden ja muiden skandaalien sijaan Terry “ei antanut” pääryhmälleen useiden pokaalien elämässä kerralla. Ja se ei ole vain rangaistus, joka ei ole toteutunut kymmenen vuotta sitten Luzhnikissa Mestarien liigan finaalissa Manchester Unitedia vastaan. Vaikka siinäkin, tietenkin. Vuoden 2008 jälkeen Terry ei koskaan voinut palata aikaisemmalle tasolleen.

John Terry. Anna palata

Wet-kenttä “Luzhniki” ja “märkä” liiketoiminta jalkapallokentän ulkopuolella tekivät työnsä. Neljä vuotta myöhemmin Terry nosti Euroopan cupin. Mutta lopulta Baijeriä vastaan ​​hän ei pelannut. Kyllä, ja rooli, jota hän loistavasti pelasi Chelseassa muutama vuosi sitten, itse asiassa ei ollut olemassa.

***
Vuoden 2012 jälkeen auringonlasku alkoi. Chelsea vielä voittaa Euroopan liigan Terryn kanssa, mutta tämän kaliipin klubissa tällainen palkinto on kuin anekdootti.
Terryn ja maajoukkueessa ei paljoa tapahtunut. Hän vietti yli 70 ottelua, oli kapteeni. Mutta ei ollut paljon menestystä. Kyllä, eikä erityistä – myös. Lisäksi, koska tiff kanssa Bridge Terry oli riistetty kapteenin käsivarsinauha. Epämiellyttävä tarina, mitä sanoa. Mutta et voi unohtaa. Koska sydän on veistetty. Gladioluksen makuja. Tai mitä muuta on …

Miksi ei voi jättää kaunista? Kyllä, kaikki on yksinkertaista täällä. Jos vain siksi, että he eivät voineet päästä pois ajoissa. Mitä Terry saavutti nostamalla taaksepäin työtä? Haluaako hän olla Messias Nottinghamissa tai Aston Villassa? Joten en tiennyt. Kyllä, eikä voinut olla. Viimeisellä mestaruuskaudella Chelsea oli jo selvästi nähnyt, että John ei “vetänyt”. On selvää, että mestaruussarjassa ja “sellaisessa” Terry oli tarpeeksi nähtävissä. Mutta “tällainen” Terry ei jo riittänyt vaatimaan jotain tavallisesta.

Siksi hän ei virittäytynyt pelaamisurallaan rumpujen tai hänen faniensa kyyneleiden alla. Hänen teoksessaan ei ollut vähättelyä, ei ollut yllätys. Ei ihailua. Hän hiljaa lähti pysymään. Erittäin arvokas ura. Kummallakin oli syytä tulla loistavaksi.